Asustelen Jyväskylässä, n.6km päässä keskustasta Palokassa, läheltä löytyy järviä sekä hyviä lenkkimaastoja. Luhtitalo kaksioni takapiha on aidattu koiria varten.
Olen käynyt Kasvattajan peruskurssin 11/2006, Kehätoimitsija kurssin 2/2007, minulle on myönnetty kennelnimi Dischile´s 10/2007. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.
Omistuksessani on kooikerhondjeja ja mittelspitzejä tällä hetkellä, näistä kuitenkin suurinosa asuu sijoituksessa muualla omien perheittensä ilona. En halua haalia koiria kotiini, koska koen että jokaiselle koiralle on parempi saada rakkautta ja huolenpitoa sekä ennen kaikkea yksilöllistä aikaa, tämä ei onnistuisi isossa laumassa joten koen tämän vaihtoehdon parhaimmaksi koirienkin kannalta mutta myös ajatellen asuntoni neliöitä.