Muutama sana meistä:
Olen Antila Mirja-Tiina, vuosimalliltani olen 1986 ja kissoja minulla ja perheelläni on ollut aina siitä lähtien kun muistan.
Avopuolisoni Anssi Myllymäki (vm. 1982)
kasvattaa kanssani tätä ihanaa Maine Coon rotua.
Anssilla on myös koko elämänsä kokemus kissoista.
Olemme näyttelyissä käyneet jo muutaman vuoden, aloitimme kotikissamme Mustikan kanssa näyttely harrastuksen josta se sitten laajeni kasvatukseen asti:D
FiFe kastoi kissalamme Fin* Hellraisers :si 26.2.2007.
Asumme kissojen kanssa Nurmossa Hyllykalliolla.
Perjaatteitani Kasvatuksessa:
Toimintamme on vielä todella pieni muotoista. Kanta naaraamme Bea on Fiarosa Kissalasta. Bean pennuista varmasti jää joku naaras ja uros jatkamaan äitinsä jalanjälkiä.
Meillä kissat ovat aina olleet rakastettuja perheenjäseniä, ja näin tulee aina olemaankin. Tulen kasvatuksessa panostamaan tyyppiin, kokoon, luonteeseen mutta kaikista eniten terveyteen.
Meiltä lähtevät pennut ovat aina:
-Vähintään 16 viikkoisia
-Kahteen kertaan rokotettuja kissaruttoa ja kissa influenssaa vastaan
-Ainakin 2 kertaan madotettuja
-Eläinlääkärin tarkastamia
- Hoito-ohjeiden kera (suulliset ja kirjalliset)
-Tottuneina kaikkiin kodin ääniin
-Toisiin kissoihin tottuneina
-Sisäsiistiksi opettetuina
- Ja KOKO kissan elämän ajan kasvattajan 24h/7 tuki ja turva:D
Meiltä pentu lähtee vain sisäkissaksi, Joka tarkoittaa sitä, että Kissa ulkoilee valvotusti VAIN valjaissa tai ulkotarhassa. EI IKINÄ vapaana missään muodossa.
Kasvattaja odotukset pentujemme uusilta perheiltä:
-Pidän mieluummin soitosta jossa kerrot itsestäsi (ja perheestä) ja kerro kuinka päädyit juuri tähän niin ihanaan ja valloittavaan rotuun..
-Mailitsekkin saa lähestyä, mutta odotamme soittoa jossain vaiheessa ennenkuin pentua varataan.
-Tulet(...te) Käymään katsomassa pentua, näin pääsee ihan kasvotusten keskustelemaan ja tutustumaan:D
Ja muistakaan Ei kasvattaja koskaan PUREMATTA NIELE
Yhteystiedot:
Antila Mirja-Tiina Ja Myllymäki Anssi
Puhelin: 0405348451
Maili: finhellraisers( at )hotmail.com
Osoite : Tanelintie 2, 60510