icon Juniperhill´s (Breeders)

Breeder info

Name:Juniperhill´s
Homepage:www.colliet.com/juni...
BreedsCollie Rough
Contact information:Juniperhill's colliet
Jaana Pajunen, Pori
Logo

Introduction
Juniperhill's on pieni kotikennel Porin maaseudulla. Tällähetkellä kotona asustaa kuusi pitkäkarvaista collieta, kolme narttua ja kolme urosta. Lisäksi minulla on muutama muualla asuva sijoitus-/yhteisomistuskoira. Kaikki koirani ovat perhekoiria, erillisiä tarhoja ei siis ole. Asumme Porissa maaseudulla Kellahden kylässä, metsien ja peltojen keskellä. Harrastuksiimme kuuluvat tällä hetkellä metsälenkkien lisäksi näyttelyt, toko sekä agility. Pk-puolella olen kisannut muutaman kerran jäljellä edesmenneiden Sasun ja Vilperin kanssa. Vaikka tällä hetkellä en treenaa lajia kisamielessä, opetan kaikille koirilleni jäljestystä sekä esineruutua.

Pentueita meillä on harvakseltaan ja harkiten. Jokainen pentue on mietitty siten, että siinä on jotain juuri itselle tärkeää ja merkityksellistä. Pennut kasvavat ensimmäiset elinviikkonsa omassa huoneessaan, josta ne reilun 3:vkon iässä siirtyvät keittiöön tutustumaan arkiseen touhuun ja pikkuhiljaa laajentaen reviiriään muualle asuntoon tutustuen lauman muihin koiriin. Pennut luovutetaan uusiin koteihinsa rekisteröityinä, tunnistusmerkittyinä, eläinlääkärin tarkistamina sekä virallisesti silmätutkittuina kirjallisten pennunhoito-ohjeiden kera. Jokainen kasvatti on minulle tärkeä ja kaikki tieto niiden elämästä on tervetullutta ja tarpeellista. Minulle sopii siis soittaa asiasta kuin asiasta, tuntuu se sitten kuinka vähäpätöiseltä tahansa.

Ensimmäinen pitkäkarvainen collie Jeni (Friby'n Hjennifer) muutti meille vuonna -84 ja siitä asti colliet ovat olleet osa elämääni. Jeni toimitti perheessämme tärkeää seurakoiran virkaa, kierrellen silloin tällöin näyttelyissä kasvattajansa Tertun matkassa. Taisipa näyttelykärpänen puraista silloin jo minuakin, kun pienenä tyttönä Tertun matkassa kuljin...

Jenin poistuttua luotamme saapui iloksemme helmikuussa -92 hurmaava triccipoika Sasu (FIN CH JK1 Friby'n Yankee Doole). Sasun kanssa opiskelimme yhdessä monia eri juttuja, niin tokoa, pk-jälkeä, kuin agilityäkin, sekä kävimme näyttelyissä. Tätä kirjoittaessani Sasu on jo siirtynyt enkelikoiraksi kunnioitettavassa 15-vuoden iässä. Edesmenneisiin koiriini kuuluu myös elämäni koira Vilperi (TK2 Friby'n Iceman), joka marraskuussa -93 tuli meille "viikonloppuhoitoon". Tästä hoitosuhteesta muodostui lopulta minun onnekseni pysyvä. Vilperi oli koira, jonkalaista en usko koskaan enää saavani omistaa. Monesti tuntui, että se osasi jopa lukea ajatuksiani... Vilperin kanssa kävin ensimmäiset kerrat näyttelyissä Virossa, Ruotsissa sekä Norjassa. Vilperi liittyi enkelikoirien joukkoon aivan yllättäen äkillisen sairauden myötä 12,5v ikäisenä. Ikävä on yhä vahvasti läsnä, onneksi jäljellä on paljon kauniita muistoja.

Marraskuussa -98 pitkän etsinnän ja odotuksen jälkeen meille muutti merle narttu Kikka (Friby'n Giggiolina). Kikasta tuli myös kennelini kantanarttu. Juniperhill's A-pennut (i. Fin Ch Jk1 Fribyn Yankee Doodle) näkivät päivänvalon maaliskuussa 2001. Näistä pennuista jäi kotiin kasvamaan Vertti (FIN CH Juniperhill's Antique Silver). Kikan toinen pentue syntyi kesällä 2003 ( i.Friby'n Olé) josta kotona triccipoika Arttu (Juniperhill's Bailador). Kikan kolmannet ja viimeiset pennut syntyivät tammikuussa 2006 (i.Int&Fin&Est&Rus Ch Blackyblue's Evening Star) . Tästä pentueesta jäi kotiin Kuura (Juniperhill's Choice of Heart). Samana vuonna syntyi toinenkin pentue (BH Danlyn Wanity Fair & Juniperhill's Baron Beso), josta kotiin jäi kasvamaan topakka nuori mies Doni (Juniperhill's Don Giovanni), joka on edesmenneen Sasun pojanpojanpoika. Vahvistuksia on tullut myös ulkomailta...Tumma ja tulinen saapasmaan tyttö Cara (Key Line Emily Blunt) sekä sininen hurmuri Mortti (Key Line Fuoriclasse)


T. Jaana & koiralauma
Comments
Log in to read comments.
No account? Register for free!
News

29.11.2007
Kasvattajayhteisö luotu

Kasvattajayhteisö luotu. Tervetuloa!